Taustat
Tehtavät
Tekijät
Yhteydet

Kaksi kaverusta. Kahdenkymmenen vuoden kokemus.

Kaikki geotekninen suunnittelu talohankkeisiin.

Lyhyesti

“Ystävyytemme alkoi vuonna 2015 silloisen työnantajamme tyhy-matkan tuloksena. Yhdessä tekeminen on tuntunut siitä asti mukavalta ja palaute on ollut hyvää, mikä on osaltaan piristänyt päivittäistä, kiireistä työarkea. Olemme työskennelleet yhteensä yli 20 vuoden ajan maamme johtavissa alan toimistoissa, ensin A-Insinööreillä ja viimeksi Swecolla. Perustimme Geokonttori Oy:n tänä kesänä kärkiajatuksena kiinnittää huomiota työhyvinvointiin ja torjua työuupumusta.

Olemme geotekniikkaan keskittyvä täyden palvelun suunnittelu- ja konsultointiyritys. Nojaamme vankkaan kokemukseen, reiluun ja rakentavaan yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa sekä pitkiin kumppanuuksiin. Jatkuvalla koulutuksella varmistamme riittävän ja monipuolisen osaamisen teknologian kehittyessä ja toimintaympäristömme muuttuessa. Suurten ikäluokkien eläköityessä alaltamme poistuu paljon tietotaitoa. Tämä kaikki lisää suunnittelutyön kysyntää ja nostaa geoalan arvostusta.

Perustamalla Geokonttorin halusimme luoda myös työpaikan, jossa tunnistaa ihmisläheisen ja kannustavan ilmapiirin sekä rennon ja nuorekkaan tekemisen. Panostamalla työhyvinvointiin panostamme samalla parempaan palveluun, laadukkaaseen suunnitteluun ja pitäviin aikatauluihin.”

– Juho Kalliokuusi ja Teemu Taajaranta

Pitkä lista tietotaitoa

Geokonttori palvelee asiakkaitaan geotekniikan eli maa- ja pohjarakentamisen laajalla tehtäväkentällä. Ydinosaamistamme on talogeotekniikka: päiväkodeista sairaaloihin, peruskorjaus- ja laajennuskohteista kokonaisiin teollisuusalueisiin.

Tarjoamme suunnittelu- ja asiantuntijapalveluja niin yksityisille kuin julkisille asiakkaille, kaiken kokoisissa hankkeissa, pienissä ja suuremmissa – myös alikonsultteina, hyvässä yhteishengessä yli yritysrajojen. Kohdemarkkinamme ulottuu Hangosta Kuusamoon.

Listasimme tähän joitakin esimerkkejä kattavasta GEO18-tehtäväluettelon mukaisesta palvelutarjonnastamme:

Luonnosvaihe (GEO18: A-E)
Rakennettavuusselvitys
Pohjatutkimusohjelma
Mittausohjelma

Rakennuslupavaihe (GEO18: F)
Perustamistapalausunto
Pintavaaituskartta
Pohjatutkimuskartta ja -leikkaukset
Pinnantasaussuunnitelma

Urakkalaskenta- ja toteutusvaihe (GEO18: G)
Maarakennustyöselostus
Kaivu-, louhinta- ja tuentasuunnitelmat
Salaojasuunnitelma
Piharakennekerrokset
Pihojen pohjanvahvistussuunnitelmat (kevennys, stabilointi ja esikuormitus)
Pohjavesien hallinta- ja tarkkailusuunnitelmat

Työmaavaihe (GEO18: H-K)
Pohjakatselmukset ja maastokäynnit
Nostureiden työalustojen mitoitukset
Ympäristön mittaustulosten seuranta
Suunnitelmamuutokset (urakoitsijan toiveesta)

Lisäpalvelut
Pohjatutkimukset ja mittaukset (alikonsultin kautta)
Tietomallintaminen ja koneohjausmallit
Mitoitukset (painuma, stabiliteetti, tukiseinät ja paalut)
Hulevesilaskelmat
Määrä- ja kustannuslaskelmat
PIMA-selvitykset
Korjauskohteiden geosuunnittelu
Siltojen ja rumpujen geosuunnittelu

Aika muuttaa työtämme ja ajatteluamme

Suomen kansallisvarallisuudesta noin puolet muodostuu rakennuskannasta, ja kaupunkien kaikki hyvät, helpot ja edulliset rakennuspaikat on jo käytännössä toteutettu. Uudet tontit ovat siten poikkeuksetta haastavia ja ahtaita, olipa kyseessä matala päiväkoti tai korkea toimitilarakennus. Näin myös geosuunnittelun määrä ja tarve on jatkuvasti kasvanut.

Perussuunnittelun rinnalle on tullut jo vakioksi hule- ja pohjavesien hallinta, pilaantuneiden maiden kunnostaminen, kiertotalous (uusiomateriaalien hyödyntäminen), esteettömyysvaatimukset sekä kuivaketjukäytänteet. Entiseen verrattuna myös tietomallintaminen, laadunvarmistus sekä hankkeen sisäisen suunnitteluryhmän ja työmaan ohjaaminen työllistävät yhä enemmän.

Kaksin verroin kokemusta

Juho Kalliokuusi

Geotekninen projektipäällikkö, Ins. (AMK) 2012
FISE V+ Uudisrakentaminen
FISE V Korjaus- ja muutostyö

Merkittävimmät hankkeet:
Naantalin voimalaitos, Pyhäjoen liikuntahalli, Fingrid sähköasemien muutostyöt 3 kpl

Töissä: Koulutusvastaava

Työn jälkeen: Matkusteleva urheilufani, joka nauttii avannosta ja hyvästä ruuasta.

Suosikkijoukkue: FC Bayern München

“Hyvästä palvelusta saa myös hyvän mielen.”

Teemu Taajaranta

Geotekninen projektipäällikkö, DI 2016
FISE V+ Uudisrakentaminen
FISE V+ Korjaus- ja muutostyö

Merkittävimmät hankkeet: ASSI Ahveniston sairaala, EXCESS Plusenergiakerrostalo, Helsingin kaupungin Väistötilat 20 kpl

Töissä: Tyhyvastaava

Työn jälkeen: Jalkapalloileva oluen ystävä, joka viihtyy saunassa ja leipomisen parissa.

Suosikkijoukkue: FC Barcelona

“Kestävä kehitys lähtee kestävästä ihmisestä.”

Jos haluat kuulla meistä ja palveluistamme lisää, ota yhteyttä ja pyydä tarjous.


Juho Kalliokuusi

Kumppanuudet

Puh. 040 967 0588

juho.kalliokuusi@geokonttori.fi

Tampere

Teemu Taajaranta

Tietomallintaminen

Puh. 050 513 8348

teemu.taajaranta@geokonttori.fi

Espoo

Kuulemiin pian!

Kaiken pohjana kumppanuus.